Sunday 5 March 2017

Vaahteranlehdistä kevään aurinkoon!

Syksyn 2016 saapuessa, saapui myös uusi ammattihaaste, ja kaikkien mahdollisten aasinsiltojen kautta, olen löytänyt mielettömän duunipaikan Parturi-Kampaamo Bombónista, jossa saan taiteilla vapaasti omia haaveita eläväksi. Loppuvuoden rysäyksessä, ennen joulupukin saapumista, tuli ennakkojoululahjana myöskin paikka 7 naisen rinnalla upeassa bändissä, johon voin ylpeänä sanoa kuuluvani; Maidens of the North!
Kiireinen arki kahden lapsen kanssa on vaatinut myös kirjoitusveronsa, mutta pikiyön tunteina syntyy taas lyriikkaa ja laulaminen jatkuu kaikesta hopusta huolimatta. Mm. Popedan tulevalla levyllä kuullaan noita sanoja pimeiltä öiltäni. 
Kuoron kanssa musisoidaan improten, ja tuleva Afrikan Tahti- konserttimateriaali on vienyt meitä rytmin ytimeen ja läpsytysten lävitse kohti kenkkekenkkeä ja papingkunkkua. 
Hermoja ja aikataulun henkseleitä paukutellaan välillä rajustikin, mutta elämäni on elämisen arvoista! Kiitollisena olen aloittanut vuoden 2017 ja minun puolestani näillä voidaan jatkaa koko loppuvuosi. Ihanien uusien ystävien ja vanhojen frendien kanssa, let's do it!!!
Eli iloa yli äyräiden!
Jos haluat päiväkohtaista kuvitusta tärkeistä hetkistäni elämässäni taikasiveltimien ja milloin minkäkin leikkisaluunan keskellä, kannattaa seurata minua Instassa!

Terkuin Laura,
Maidens of the North: